lauantai 29. maaliskuuta 2014

Juoksutus sekä uusia varusteita!

Moikka taas!

Eli otsikko kertookin jo aika paljon, meidän eilisestä päivästä.  Sillä kun tuo mun jalka ei oikein anna periks ton ratsastuksen kanssa, niin on keksittävä muuta tekemistä Elmerin kanssa, jotta se saa kuitenkin liikuntaa. Pari kaveria onneksi lupautu käymään sitä ratsastamassa sinä aikana kun itse en pysty.

Tosiaan eilen Elmeriä juoksutettiin liinassa, mikä meni yllättävän hyvin, siihen nähden että meillä olon aikana sitä ei montaa kertaa ole edes juoksutettu, ja edellisessä kodissa kuulemma joskus varsana viimeksi ollut liinassa.

Oikea kierto liinassa juoksuttaessa meinaa olla hankalampaa, sillä Elmerin on hirveän vaikea ymmärtää että pitäisi mennä ympyrällä, se olis aina tulossa kainaloon seisoskelemaan.
Eilen kuitenkin meni jo jokseenkin hyvin, välillä yritti puskea keskelle, mutta kun taas sai menemään ympyrälle ja liikkeelle niin puksutti menemään etiäpäin.
 Toi oikea  kierto on siis myös ratsastaessa se vaikeampi, ja se on myös mulle itselleni se vaikeampi suunta, joten siitä ei ikinä tule hyvää, mutta meille ihan riittävän hyvä, koska me ei kuitenkaan mihinkään suurempiin kisoihin tms tähdätä. (:

 Ohessa kuvia eiliseltä, sillä tänään tuli tekstiä todella vähän. =)







Päätettiin hypyttää Elmeriä ihan muutama hyppy liinassa matalia esteitä, ja katsoa vähän millainen tekniikka sillä on hypätä.  Elmeri ei onneksi kuumunut hypätessä  lainkaan, mikä on minun onni, sillä oon saanut ihan tarpeekseni sellaisista hevosista. Osa hypyistä tuli todella kaukaa, mutta suhteellisen hyvä tekniikka siltä onneks löytyy. Kuvat nyt ei puhu ihan puolestaan kokonaan, mutta näkee niistä nyt jotakin sentäs. (: 




Elmeri aatteli ettei varmasti pudota. Tai sitten nää oli vaan liian matalia sille? :D



Tähän loppuun mun täytyy kyllä vielä hehkuttaa meidän uusia varuste hankintoja! Ne on vaa nii ihanat!
Eli ensimmäisenä nää meijän bling bling meksikolaiset suitset, mielestäni nää on hyvän näköiset ( tosin Elmeri ei selkeestikkään tykkää niin paljoo kun minä :D), tosi hyvän tuntuista pehmeää nahkaa ja muutenkin tähän mennessä oon vaan löytänyt hyviä puolia näistä. (:  Mitkään yyber kalliit suitsethan nää ei oo, mutta ihan tarpeeks hyvät meidän käyttöön. =) Täytyy niitä vielä vähän säädellä Elmerin päähän sopiviks, sillä Elmerin pää on sen mallinen et tuntuu ettei mitkään suitset oikein istu kunnolla. Mutta siis kyseessä on nämä suitset.



Toisena meidän riimut ja naru, naru on vanha ja elämää nähnyt, mutta sointuu väriltään erittäin hyvin tähän meidän väri maailmaan.  Pesun ja uuden lukon laiton jälkeen menee hyvin käytössä vielä pitkään.
Riimu on tosin jo jonkin verran haalistunut väriltään, mutta onhan se ymmärrettävää ettei mikään ikuisesti kestä.  =)  Tykkään tuosta riimusta erityisesti sen takia, koska sen saa avattua myös turvan päältä, sekä leuan alla on pikalukko, ja koska niskassa ja turvan kohdalla on tuo pehmike. =)  Narulle ei tullut hintaa mitään, ja riimu oli vain 13e, läheisestä eläintarvike kaupasta.




Sitten viimeisenä, muttei kuitenkaan vähäisempänä uusi satulahuopa, sekä itse tuunatut jalustimet.
Satulahuopa on Eurohunterin käden jälkeä, ja olen ollut todella tyytyväinen hintaansa nähden. Tämä siis maksoi 25e samasta paikasta kuin riimu.  Huopa on mukavan paksu, muttei kuitenkaan liian paksu. Ja aivan ihanan värinen! =)  Koristenyöri, ja kanttinauha tuo pienen yksityiskohdan huopaan, ei kuitenkaan liian paljoa silmään pistävä.

Jalustimet on eurohunterin myös, entiksi puhdistin pinnan, jonka jälkeen maalasimme ihan spray maalilla ensiksi yhteen kertaan, sitten toiseen ja vielä kolmannen kerran. Ja siis spray maali on ostettu Motonet:istä 4,90e / pullo. Lopuksi maalin kuivuttua, liimasin "timantteja" kiinni ( Kaupan askartelu puolelta 2,95e /paketti ja pakettiin jäi vielä sen verran, että tekee vaikka kymmenet jalustimet vielä) Eli timanteilla ei ollut hintaa oikeastaan mitään. =)  Ensimmäinen niistä jo on irronnut käytössä, mutta se ei haittaa, sillä tiesin että ne ei varmastikkaan kovin kauaa tule pysymään.


keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kenttä vierailu toiselle tallille

Heips!

Aina ei siis suunnitelmat mene lähellekkään niinkuin ne on suunniteltu.

Eilen pakkasin aamulla Elmerin ja minun viimeiset tavarat valmiiksi, joita tiesin illalla kenttä vierailulla tarvitsevani. Osan kamoista laitoin jo maanantai iltana valmiiksi.
Puolilta päivin käytiin hakemassa kaverini luota koppi valmiiksi meille, jotta päästään sitten lähtemään kun siltä tuntuu.

Noin kahden maissa, rupesin pakkaamaan Elmerin varusteita autoon, ja heinät verkkoon sekä kaikki muut valmistelut valmiiksi, tähän saakka kaikki oli vielä mennyt suunnitelmien mukaan ja hyvin! (: Kotona Elmeri oli aamun ulkona.


Kuitenkin jossain välissä touhutessani kerkesin nyrjäyttämään nilkkani, ja nivelsiteethän sieltä poksahti. Jalka turpos, hyvä kun kenkää sain jalkaan, kävely oli aivan tuskaista, sekä jalka alkoi sinertämään hieman.
Päätin kuitenkin että kentälle lähdetään kun ollaan sovittu, että mennään. Jouduin kuintenkin soittamaan kaverilleni Larissalle, että tulee kentälle varulta, jos en jalkani kanssa kärsikkään ratsastamaan, niin ratsastaa hän sitten Elmerin. Ja Larissa onneksi kerkesi tulemaan! (:

Matkalla kentälle.

Elmeri meni koppiin tosi hyvin, ihan perässä kävelemässä kun kotoa lähdettiin. Matka meni hyvin, alkuun koppiin jouduttuun Elmeri vähän siella steppas mutta liikkeelle lähdettyä rauhoittui.  Uudessa paikassa ihmetteli hieman uusia hevosia ja uusi paikkoja. Mutta pikku hiljaa siitä muutaman hirnahduksen ja hetken steppailuiden jälkeen rauhottui.

Harjattiin Elmeriä ja ei muuta kun varusteet selkään, tässä vaiheessa jalkaani särki koko ajan enemmän ja enemmän..

Ensimmäiseksi siis Larissa nousi selkään, kävelivät ja hieman ravailivat Elmerin kanssa. Mitään ihmeempiä eivät tehneet. Larissan mentyä hetki, ajattelin itse nousevani selkään kuitenkin jalkani kivuista huolimatta.
Selkään nousu oli jo ensimmäinen ongelma, sillä nivelsiteet poksahti juuri oikeasta jalasta, jolla ponnistan itseni hevosen selkään. No ei siinä, pääsin kyytiin kuitenkin pienellä avustuksella, ja kokeilin jalustimia jalkaan.. Ei toivoakaan ratsastaa jalustimien kanssa, joten ilman jalustimia ratsastin.
Larissa ja Elmeri

Alkuun Elmeri oli hieman jännittynyt ja vauhtia piisasi hyvin. 



Elmeri oli selästä käsin hieman vireä, ja hössötti paljolti, mutta alkoi sitten kuitenkin rentoutumaan vähäsen. Tehtiin muutamat väistöt, ja kaarevia uria, ympyröitä sekä kahdeksikkoa. Elmeri liikku ihan kivasti omalla moottorilla, virtaa ois voinu jopa olla vähän vähempikin.  Aikani ratsastettua Larissa nousi takaisin selkään, ottamaan laukat Elmerin kanssa.  Nostot oli mielestäni hyviä ja rauhallisia. Sekä laukka itsessään vaikutti rauhalliselta, vähän hiomalla eiköhän siitäkin vielä hyvä tule. (:

Mutta jostain kumman syystä kaarteessa laukatessa Larissan tasapaino petti, ja tietenkinhän keikahti kyydistä pois. :D Larissaan ei onneksi sattunut, ja Elmerikin vain juoksi lähimmälle heinä kasalle.  Otin Elmerin kiinni, ja Larissa takasin kyytiin.  Pikku hiljaa alettiin lopettelemaan sillä kyyti takaisin kotiin oli jo tuloillaan. Otettiin lopuks varusteet pois, ja taluttelin kentällä Elmeriä hetken, jotta hengitys tasaantuu.

Ja eikö tietenkin kun Elmeri oli hikinen, niin pitänyt alkaa piehtaroimaan märällä kentällä... Hevonen oli hyvän näkönen sitä koppiin laittaessa..


Eiköhän me vielä mennä jollonkin uudestaan kentälle kyseiselle tallille, kunhan saan ton jalkani kuntoon niin pääsee kunnolla ite treenailee Elmerin kanssa! =)

Eli siis jalkahan näyttää tällä hetkellä tältä...

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Reeniä horo reeniä!

Nyt vain pari kuvaa sekä vähän tekstiä, mutta tällä viikolla luvassa on vielä paljon muuta, kuten haaste-postaus, sekä huomisesta kenttä vierailusta tulossa laajempi postaus useiden kuvien kera. 

Viime viikolla en oikeestaan mitään ihmeellistä Elmerin kanssa tehny, liinassa juoksutusta, maastakäsin työskentelyä sekä ratsastusta. Reenailtiin pohkeen väistöjä, toiseen suuntaan meni tosi hyvin, toinen on vähän kankee vielä, mutta hiljaa hyvä tulee. Me ei Elmerin kanssa piedetä mitään kiiretttä ton oppimisen suhteen (: 



Kuten alla olevasta kuvasta voitte vaan huomata, niin yritettiin vähän tuunata meijän jalustimia. Nää oli lähinnä tämmöset testi kappaleet, ja toivon mukaan tästä vähän viisastuneempana osataan ensi kerralla tehä vähän paremmat, nätimmät ja kestävämmät. Nimittäi nyt alkaa muutaman käyttö kerran jälkeen maali lohkeilemaan sieltä täältä, mutta ei se mitään, ei anneta sen lannistaa (::



Postaus ideoita otetaan vastaan, mitä haluaisitte lukea?  Elmeristä on tulossa syventävää tietoa postaus jossakin vaiheessa tässä lähi aikoina, mutta kaikki muut ideat ovat enemmän kuin tervetulleita! (: 

Ideoita voi ja ehkä pitääkin pistää kommentti osioon tulemaan (: Kaikki ideat huomioidaan ja yritän ne toteutella mahdollisimman hyvin ja nopealla aikataululla (:

Huomiseen! (: 

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Laiskuus

Joo eli aikamoinen laiskuus on kuluneen viikon aikana ollut tän kirjottamisen suhteen, mutta josko se innostus palautus taas seuraavalla viikolla (:

Tällä viikolla oon juoksuttanu kahtena päivänä Elmerin, ja kahtena päivänä ratsastanut.  Oikeestaan en mitään ihmeellistä sen kans ratsastaessa oo tehnyt. Keskiviikkona Nea kävi ratsastamassa ja ite kävelin vaan lopuks hetken, meinaa toi takapuoli olla vielä tippumisesta sen verran kipee ettei oikein kärsi tehä mitään. :D

Tällä kertaa vähän tekstiä, ja muutama kuva! (:





maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kuulumiset nopeasti

Moi!

Nyt sain vihdoin aikaiseksi vaihettua Elmeri-aiheisen bannerin, laatu ei mikään älyttömän hyvä ole, mutta se tulee vielä muuttumaan jatkossa paremmaksi kunhan saan parempia kuvia ja teen bannerin ihan ajan kanssa. (:

Mutta itse aiheeseen Elmeriin, Kuluneen viikon aikana en hirveesti oo liikutellut, enkä valitettavasti nyt tähän postaukseen kuvia saa, sillä kone ei niitä jostain syystä suostu lataamaan bloggeriin :/

Tiistaina ratsastin ympyröitä ja paljon siirtymisiä, yritin saaha taipumaan ja asettumaan oikeaan kiertoon pikkasen paremmin sillä Elmeri on siihen suuntaan hieman jäykkä, ja se on meille molemmille niin Elmerille kuin minullekkin se vaikeampi suunta.

Keskiviikkona pellolla ihan vaan liinassa eteen päin humputtelua ilman satulaa, siirtymisiä ja sen sellasta ihan perus taivuttelua.  Lopuks yritin avata limsa tölkkiä Elmerin selässä ja raukkahan säiköhti tölkistä kuuluvaa sihahdusta niin paljon, että loppujen lopuks istuin ite pellolla. :D

Perjantaina Elmeri päätti ensimmäisen kerran karata tarhasta meillä olon aikana, jonkin aikaa sitä yritin nakittaa kiinni pellolta, mutta eihän se antanu. Aina kun herkkuja näytin ja rapisutin niin entistä kovempaa laukalla karkuun mua. Piti ottaa muut hevoset sit sisälle, niin Elmeri tuli perässä tallin ovelle ja siitä se oli helppo napata. Jotain hyötyä siis siitä että Elmeri on läheis riippuvainen muista hevosista. :D

Tänään ajattelin juoksuttaa liinassa, en vielä ole kertaakaan juoksuttanut sitä. Alkuun ei meinannut ymmärtää että mitä pitäis tehä, mutta sit kun sain sen ympyrälle menemään niin sehän puksutti etiä päin. Ilo pukkejakin tuli pari kappaletta, ja vaikkei tosta elukasta ei uskois, niin itekkin yllätyin miten notkee se onkaan kun niin korkeelle perse nous. :D Juoksutuksen päätteeks tehtiin vähän maastakäsin peruutuksia, taivutteluita ja seuraamis harjoituksia, ne meni todella hyvin. (:

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Uusi alku blogille

Moikka!

Tänään siis aloitan bloggaamisen aivan alusta, poistin kaikki aiemmat postaukset, ja jatkossa blogi painottuu suomenhevos ruunaani. Toki vierailevia tähtösiä tullaan myös näkemään, sekä mahdollisesti myös paljon muuta.

Muutoksia blogiin alan tekemään pikku hiljaa, riippuen miten aika riittää, mutta hiljaa hyvä tulee. Joten eiköhän muutokset jossakin kohti valmiiksi tule. Uusia nimi ehdotuksia blogille otetaan vastaan.  =) 

Tämä ensimmäinen postaus nyt tuli olemaan todella lyhyt, mutta eiköhän siihenkin tule muutosta jatkossa. (:

Elmeri